MENU

Unelma. Visio. Intohimo.

Tämä yritys ei ole syntynyt nopeasta päähänpistosta tai inspiraation puuskasta. Se on syntynyt suuresta halusta luoda jotain sellaista, joka jättää merkityksellisen jäljen sekä syvän tunnemuiston. Se on syntynyt pitkän pohdinnan, pitkän unelmoinnin ja pitkän ajatuspolun seurauksena. Olin pitkään kuvannut lapsia ja perheitä terapiatyössäni lastensuojelussa, ja sitä kautta nähnyt valokuvien uskomattoman voiman. Kuitenkin vasta oman vauvan myötä heräsin lopullisesti siihen merkityksellisyyteen, mitä valokuvat tarjoavat. Kuinka ne osuvat sinne syvälle sydämeen, jonne kätkee kaikki rakkaimmat muistot yhteisen polun varrelta.

Jo yritystäni perustaessani minulla oli vahvasti mielessä se, että haluan tarjota perheille valokuvauksen lisäksi muutakin. Haluan tarjota vertaistukea, voimaantumista ja kohtaamisia. Sillä tiedän, kuinka tärkeää on tulla nähdyksi ja kuulluksi. Olet ehkä aiemmin törmännytkin arvoihini, jotka ovat aitous, tunteet, rakkaus, kohtaaminen ja vuorovaikutus. Nämä arvot ohjaavat toimintaani vahvasti niin valokuvaajana, yrittäjänä, äitinä, puolisona. Ihmisenä.

Yksi vuosi.

Se voi olla pitkä aika tai se voi olla lyhyt aika. Koen ajan määrittyvän pitkälti siinä suhteessa, kuinka paljon se on mahduttanut sisäänsä erilaisia kokemuksia. Ja tämä vuosi on sisältänyt paljon, aivan uskomattoman paljon. En osannut villeimmissäni unelmissanikaan kuvitella, missä olisin yritykseni kanssa nyt vuoden päästä. Tämän ensimmäisen vuoden aikana olen kasvanut ja kehittynyt valokuvaajana, yrittäjänä, äitinä, puolisona ja tietysti tärkeimpänä, eli minuna itsenäni. Tämä vuosi on tuonut minua joka askeleella lähemmäs sitä, mitä olen halunnut olla. Eikä matka tietystikään ole loppunut tähän, päinvastoin.

Tämän vuoden aikana olleet kohtaamiset, keskustelut, palautteet, oppiminen, pohtiminen, itsensä likoon laittaminen, suunnitteleminen, toteuttaminen ja itsensä tarkastelu ovat tuoneet minua jokainen hetki lähemmäs sitä, millaisena haluan Jenni Sofia Visualsin nähdä, millaisena haluan, että se koetaan. Lähemmäs sitä, millaisen haluan oman yritykseni olevan. Millä tavalla haluan tuoda esiin omaa mielenmaailmaani ja omia arvojani.

Yksi konkreettinen asia omien arvojeni esiin tuomiseen liittyen on ollut mielessäni jo jonkin aikaa, minkä näin yksivuotissynttäreiden kunniaksi haluan lanseerata!

Jatkossa jokaisen kuvauksen loppusummasta lahjoitan 5% SOS-Lapsikyläsäätiölle ja Ensi- ja turvakotien liitolle. Perhe saa itse päättää kumpaan lahjoitus ohjataan ja vaihtoehtona on tietysti jakaa lahjoitussumma molempien kohteiden kesken. Molemmat tahot auttavat kaikkein haavoittuvimmissa ja haastavimmissa olevien vauvojen, lasten ja perheiden elämää. Tämän uudistuksen myötä toivon voivani tarjota yhä enemmän omien arvojeni mukaista palvelua sekä konkreettisesti omalla työlläni auttaa lapsiperheitä. Sitä olen tehnyt lastensuojelutyössäni, mutta haluan tuoda sitä myös osaksi Jenni Sofia Visualsia. Tämä on minun haluni nostaa vaikeimmissa oloissa olevat lapset siihen valokeilaan, jonka he ansaitsevat. Sillä mikään ei ole niin tärkeää, kuin nähdyksi tuleminen.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin lapsemme.

Odotan innolla tulevia vuosia tämän rakkaan yritykseni parissa ja siihen liittyen minulla on unelmia ja suunnitelmia, joita kohti olen halunnut edetä. Tulevan vuoden aikana kouluttaudun lisää monella eri taholla, näistä kerron pian lisää!

Sen olen oppinut, ettei näin yksinyrittäjänä kukaan muu edistä omia unelmia, suunnitelmia & ideoita, kuin minä itse. Jos en siis uskaltaisi unelmoida, ei olisi Jenni Sofia Visualsia. Kiitos sinulle, joka olet tukenut tavalla tai toisella yritystäni sen ensimmäisen vuoden aikana, se merkitsee minulle aivan äärettömän paljon <3

Tervetuloa blogiini!

Jaan blogissani ajatuksia äitiydestä, vanhemmuudesta ja valokuvauksesta sekä tämän kaiken yhdistämisestä. Kaikesta siitä, mikä inspiroi ja herättää tunteita.

CLOSE