Kauneinta maailmassa on rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Sinulle, äiti & isä.
Teet maailman tärkeintä työtä, josta harvoin saatat saada kiitosta. Luot uuden pienen ihmisen, rakennat pohjaa hänen minuudelleen ja annat itsestäsi paljon, jotta hän voi kasvaa rakkauden ympäröimänä. Haluan muistuttaa, että olet upea ja riittävä juuri noin.
Lapset ja perhe ovat kaikki.

ABOUT
Ihanaa tavata sinut! Olen Jenni, kahden upean ja niin sydäntäpuristavan rakkaan lapsen äiti, hetkessä eläjä ja kirjoittamisesta & luonnonvalosta nautiskelija. Vaalin elämän kaikkia eri sävyjä, tunteita ja äitiyden hetkiä, niitä kauniita sekä harmaampia. Koen äitiyden kasvattaneen ja haastaneen minua eniten elämässäni, minkä vuoksi tuntuu, että olen löytänyt itsestäni uusia puolia sekä sellaisia voimavaroja, joiden en tiennyt olevan olemassa.
Olen erikoistunut kuvaamaan tärkeimpiä aarteitamme, pieniä rakkaitamme & suurimpia tunteitamme. Se tarkoittaa erikoistumista newborn- ja perhekuvauksiin, sillä haluan antaa näille kuvauksille kaikkeni ja ne sytyttävät minut sisimmässäni mielettömästi. Olen ammatiltani toimintaterapeutti ja työskennellyt koko urani lastensuojelussa, missä olen erikoistunut varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Lapset ja perheet ovat siis erittäin lähellä sydäntäni.
Kuvaan Tampereella ja studioni sijaitsee Laukontorin lähellä osoitteessa Satamakatu 8, missä kuvaan luonnonvalolla ympäri vuoden. Kuvaus on mahdollista kesäsesonkina (touko-syyskuu) myös miljöössä. Lisäksi palveluissani on vauvaperheille tarkoitettu vuorovaikutusryhmä (Sylikkäin-vauvaryhmä) sillä vauvaperheiden hyvinvointi on sydämeni asia <3 Ohjaan myös äiti-vauvajoogaa ja Odottajien iltoja sekä järjestän studiollani vauvatreffejä!
Lasten kanssa tuntuu, että aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Siksi valokuvien kautta on ihana palata hetkiin pikkuisten kanssa ja muistella miltä hän tuoksui, miltä hänen ihonsa tuntui, millaisia ääniä hän mielellään päästi ja millä tavoin hän painoi päänsä rintaasi vasten.
Kuvaustyyliäni kuvaa parhaiten: unscripted & authentic. Minulle se tarkoittaa mahdollisimman rentoa kuvausta; sillä tavoin lapsi ja perhe voivat olla kaikkein luonnollisimmin sitä mitä he ovat, omia ihastuttavia persooniaan kaikkine piirteineen. Kuvissani käytän ainoastaan luonnonvaloa, sillä se tuntuu omimmalta ja omaan silmääni luonnonvalon pehmeys, kauneus & vaihtelevuus korostavat sitä tunnetta, jota kuvieni kautta haluan välittää. Kuvaustyylini on hyvin neutraali ja vaalea, mikä mielestäni korostaa parhaiten itse päätähteä, eli kuvassa olevaa täydellistä vauvaa, lasta tai perhettä. Vaalean ja valkoisen lisäksi minua kiehtovat tunteikkaat mustavalkoiset kuvat.
- Jenni

UUSIMMAT BLOGIPOSTAUKSET




Valokuvaaja Tampere & Helsinki
Newbornkuvaus ~ Vastasyntyneenkuvaus ~ Vauvakuvaus ~ Perhekuvaus ~ Lapsikuvaus ~ Odotuskuvaus ~ Raskauskuvaus ~ Babykuvaus ~ Perhejooga ~ Lapsijooga