Jokainen kerta, kun menen studiolle ennen newbornkuvausta, mun sydämessä aaltoilee ihan mielettömän suuri onnen tunne. Tämä on juuri sitä mitä mä haluan tehdä. Tämä on juuri sitä, mihin koen niin suurta intohimoa.
Sillä jokainen vauva on uniikki ja omanlaisensa tuore piirros.
Ja mä rakastan sitä, kun saan tutustua sinä päivänä juuri siihen vauvaan. Aistia, mistä hän pitää, millainen kosketus tai asento on hänelle mieluisin ja luontaisin. Sillä vauvathan eroavat toisistaan monessakin suhteessa huimasti! Jos osaat kuvata yhden tyyppistä vauvaa, seuraava vauva onkin jo aivan erilainen.
Siksi koen, että alusta asti halusin erikoistua nimenomaan newbornkuvaukseen, sillä se on aivan oma erikoisosaamisalueensa, josta itse kuvaaminen on vain pieni osa kokonaisuutta. Vauvan aistiminen ja “vauvanlukutaito” ovat ihan ehdottomasti tärkeimpiä taitoja tässä työssä. Mä haluan, että sinä voit tulla studiolle täysin luottavaisin mielin siitä, että mä hoidan kuvauksen alusta loppuun, sä saat nauttia juuri mullistuneesta elämästäsi ja ihastella pientä nykeröäsi. Mun tehtäväni on luoda taidetta teidän rakkaudesta <3
Tämä aivan äärettömän suloinen pikkuinen kävi ihastuttamassa toukokuun lopulla ja kuinka kaunis hän onkaan! Tässä pieni vilaus heidän galleriaansa, takaan ettet pysty katsomaan hymyilemättä tai huokailematta <3