MENU

Olen sanonut monesti, että tärkein asia newbornkuvauksessa on turvallisuus. Tässä kirjoituksessa avaan hieman tuota näkökulmaa. Tästä tulee pitkä teksti, mutta en pahoittele sitä, sillä tämä on tärkeä aihe <3

Ennen kuin tarjosin palveluissani yhden yhtä newbornkuvausta, halusin, että minulla oli varma pohja ja tieto, minkä perusteella osasin lähteä kuvaamaan vastasyntyneitä vauvoja. Vauvojen käsittely, vuorovaikutuksen tulkitseminen ja tieto ensimmäisten päivien ja viikkojen muutoksista oli minulle hyvin tuttua ennestään lastensuojelun työni, oman poikani sekä toimintaterapiakoulutukseni myötä. Työssäni olin erikoistunut varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen.

Silti en halunnut lähteä kuvaustilanteissa “harjoittelemaan”, sillä nämä tuoreet ja hauraat pienet ihmiset eivät ole mitään harjoituskappaleita vaan eläviä, tuntevia ihmisiä. Siksi perehdyin moneen asiaan lukuisia tunteja, vaikka ennestään minulla oli jo hyvin varma olo vauvojen kanssa työskenneltyäni.

Valitsin omaa poikaani odottaessani sellaisen newbornkuvaajan, johon pystyin luottamaan. Luottamaan siihen, että hän tietää mitä tekee ja on perehtynyt vauvoihin monipuolisesti. Samaa toivoisin jokaiselle, joka pohtii newbornkuvauksen varaamista: valitse sellainen kuvaaja, johon voit luottaa. Samalla toivoisin, että jokainen, joka newbornkuvauksia tekee, on perehtynyt siihen ja todella, todella tietää mitä tekee.

Turvallisuus on tärkein elementtini newbornkuvauksessa. Kaiken perehtymiseni lisäksi haluan kuitenkin koko ajan pitää yllä osaamistani sekä kouluttautua ulkopuolisin voimin myös. Haluan täsmäoppia ja tietoa juuri newbornkuvauksesta, minkä vuoksi olen lähdössä yksityismentorointiin/-workshopiin newbornkuvaukseen liittyen sekä tänä syksynä että ensi keväänä. Oon näistä aivan mielettömän innoissani enkä malttaisi millään odottaa workshopeja.



Mitä sitten tarkoittaa se, että olen perehtynyt vauvojen vuorovaikutukseen, tulkitsemiseen ja käsittelyyn sekä turvallisuuteen newbornkuvauksessa?

Se tarkoittaa sitä, että tiedän vastauksen ja olen perehtynyt monipuolisesti mm. näihin asioihin:

~ Oman toiminnan ja ympäristön vaikutus vauvaan kuvaustilanteessa: rauhallisuus, johdonmukaisuus, kosketus
~ Lämmön merkitys kuvausympäristössä
~ Vauvan kokonaisvaltaisuus
~ Vauvan tulkinta, temperamentti
~ Turvalliset asennot ja vauvan käsittely: eri kehonosat, hengitystiet, pään asento, pään luut
~ Turvallisuuden tunteen lisääminen vanhemmille, luottamus
~ Vauvan kanssa kommunikointi ja sen eri keinot
~ Vauvan rauhoittamiskeinot
~ Kohtumaisen ympäristön luominen ja ymmärrys siitä, miten se vaikuttaa vauvaan
~ Kansainvälisiä kursseja turvallisuudesta newbornkuvauksessa käytynä
~ Ensiapukurssi päivitettynä, perehtyminen vauvan ensiapuun
~ Tieto vauvan unesta, itkun merkityksestä, ensimmäisten viikkojen muutoksista
~ Vanhempien huomioiminen
~ Mahdollisimman stressitön workflow beanbagilla (eli vauvan asettelu)
~ Turvallisuus kuvatessa vauvaa sisarusten kanssa, kontakti sisaruksiin
~ Nivelet, lihakset, ligamentit, erityisesti lonkat ja olkapäät –> mitkä asennot ovat vauvalle hyväksi ja mitkä missään nimessä eivät, missä asennoissa vastasyntyneen nivelet voivat olla ja mitkä asennot eivät missään nimessä käy
~ Hygienia,: kuvaustarvikkeet, kankaat, wrapit (niiden oikeaoppinen pesu)
~ Turvallisuus kuvaustilanteessa: kameran kaulanauha aina asetettuna niskan taakse + varmistus ranteen ympäri, mikäli vauvaa kuvataan ylhäältä päin. Vauvan tukemisessa beanbagilla on äärimmäisen tärkeää ettei missään tilanteessa saa olla vaaraa tippua! Ei myöskään liikkuvia tai huteria esineitä vauvan alle (erityishuomio kuvattaessa korissa/kulhossa ym, vauva pitää tukea oikein! Itse en näitä käytä, mutta halusin mainita tässä kohtaa kuitenkin).

Sekä viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä: kuvaajan oma terveydentila. Kipeänä ei kuvata missään olosuhteissa! En ole mitenkään bakteeri- tai pöpökammoinen persoona, mutta vastasyntyneiden suhteen olen aika ehdoton ja tarkka. Jos olen itse kipeä tai oma lapseni on kipeä, siirrän kuvausta eteenpäin, sillä en halua koskaan milloinkaan ottaa riskiä siitä, että viaton pikkuinen saisi jonkun tartunnan kauttani. Tarvittaessa konsultoin lääkäriä varoaikojen suhteen. Mikäli kohdalleni osuu oikein vuosisadan virustauti, enkä pysty kuvaamaan vauvaa alle 14 vuorokauden iässä (newbornkuvaukset kuvaan aina vauvan ollessa alle kaksi viikkoa), niin etsin mieluusti kollegaverkostostani tuuraajan, sillä en tule koskaan olemaan niin tiukassa taloudellisessa tilanteessa tai kuvauskokemuksen kaipuussa, että riskeeraisin tämän asian suhteen kuvaamalla vauvaa kipeänä. Tähän voit luottaa kanssani <3



Vaikuttaa pitkältä listalta huomioon otettavia asioita, eikö? Newbornkuvaus saattaa näyttää helpolta, mutta se on oikeastaan melko laaja kokonaisuus asioita, jotka pitää hallita. Ja tässä on vasta vauvan turvallisuuden näkökulmasta tiivistetyt asiat. Paljon pieniä huomioita jäi myös tuon listan ulkopuolelle, mutta kerron mielelläni lisää, mikäli jokin asia herää mieleen!

Haluan omalta osaltani tuoda esiin tämän ammatin ja erityisesti tämän valokuvausgenren vastuita ja velvollisuuksia sen suhteen, että kuvaajaa voi pitää luotettavana. Sillä vanhempien tullessa kuvaukseen heidän ei todellakaan pitäisi tarvita miettiä, voiko kuvaajaan luottaa ja tietääkö hän mitä tekee.

Sillä näiden pienten aarteiden suhteen ei ole mitään varaa tehdä asioita sinne päin, vaan todella täytyy tietää mitä tekee ❤

Tervetuloa blogiini!

Jaan blogissani ajatuksia äitiydestä, vanhemmuudesta ja valokuvauksesta sekä tämän kaiken yhdistämisestä. Kaikesta siitä, mikä inspiroi ja herättää tunteita.

CLOSE